YLEISET VUOKRAUSEHDOT, PEREEN VUOKRAVARASTO

 

  1. Varaston kunto ja säilytettävät tavarat: varasto vuokrataan nykyisessä kunnossa ilman lisävarusteita. Vuokrattavaa tilaa saa käyttää vain kuivan tavaran varastointiin. Räjähteiden, syttyvien aineiden, ympäristölle tai terveydelle vaaraa aiheuttavien aineiden ja kemiallisten nesteiden varastointi on kielletty. Tavaroiden säilyttäminen vuokratun tilan ulkopuolella on kielletty.
  2. Lämpö, valo ja vakuuttaminen: Tilan lämmitys ja valaistus sisältyvät vuokrahintaan. Muusta sähkön käytöstä on sovittava erikseen vuokranantajan kanssa. Vuokravarasto ei ole ottanut vakuutusta säilytettäville tavaroille, eikä ole muutoinkaan vastuussa niistä. Vuokralainen vastaa omaisuutensa vakuuttamisesta ja oven lukitsemisesta omalla riippulukolla.
  3. Muutostyöt: Vuokralaisella ei ole oikeutta tehdä rakenteiden muutostöitä ja varasto on sopimuksen päätyttyä luovutettava samassa kunnossa kuin se oli vuokrasopimusta tehtäessä. Seiniin, lattiaan tai kattoon kiinnittäminen ja niiden puhkominen on kiellettyä. Mahdollisten hyllyjen on oltava vapaasti lattialla seisovia. Kotivarastolla tai edustamallaan henkilöllä on oikeus mennä varastoon välttämättömien huolto- ja korjaustöiden suorittamiseksi.
  4. Määräaikainen vuokrasopimus: Sopimus päättyy ilman irtisanomista kun vuokralainen on tyhjentänyt ja siivonnut varaston, poistanut ovesta riippulukon ja palauttanut kulkuoikeus-tägin Vuokravaraston (Taloteko) toimistoon sopimuskauden viimeiseen päivään mennessä. Muutoin sopimus muuttuu toistaiseksi voimassaolevaksi kohdan 5 mukaisesti toistaiseksi voimassaolevaksi vuokrasopimukseksi.
  5. Määräaikaista sopimusta ei voi peruuttaa kesken vuokrasopimuksen
  6. Toistaiseksi voimassa oleva vuokrasopimus: Mikäli sopimusta ei irtisanota, jatkuu se aina kuukauden kerrallaan yhden kuukauden molemminpuolisella irtisanomisajalla. Vuokrasopimus katsotaan päättyneeksi kun vuokralainen on siivonnut, poistanut lukon ja luovuttanut avaimen Vuokravaraston (Taloteko) toimistoon.
  7. Vuokran maksu: Vuokralainen saa avaimen/kulunvalvontakortin ja tilan haltuunsa allekirjoitettuaan vuokrasopimuksen sekä maksettuaan ensimmäisen kuukauden vuokran, vuokravakuuden ja avain/korttipantin. Vuokra maksetaan kerran kuussa. Vuokralaskutuksen ja perinnän hoitaa Ropo Capital Oy. Mikäli vuokranmaksu on yli 30 päivää myöhässä Vuokravarastolla oikeus:
    • irtisanoa vuokrasopimus päättyväksi kuluvan kuun loppuun mennessä.
    • periä voimassaoleva viivästyskorko maksamattomille vuokrille.
    • pidätys- ja realisointioikeus ilman eri tuomiota vuokralaisen varastoimiin tavaroihin tämän vuokrasopimuksen mukaisten velvoitteiden summaan asti.
    • vuokralainen hyväsyy, että hänen varastoimaa irtainta omaisuutta voidaan myydä vapaaehtoisessa huutokaupassa tässä sopimuksessa mainituilla ehdoilla. Kotivarastolla on oikeus käyttää realisointitulos vuokrarästien ja myyntikulujen maksamiseen. Ylimenevän osan vuokranantaja tilittää vuokralaiselle.
    • vuokralainen tiedostaa ja hyväsyy sen, että huutokaupassa realisointihinnat ovat yleensä huomattavasti alhaisemmat kuin niin sanottu käypä hinta. Vuokralaisella ei kuitenkaan ole oikeutta vaatia tai saada vahingonkorvausta, mikäli realisointi perustuu maksamattomiin vuokriin.
  8. Sopimuksen siirtäminen: Vuokralaisella ei ole oikeutta siirtää vuokrasopimusta kolmannelle osapuolelle ilman Vuokravaraston kirjallista suostumusta.
  9. Vuokralaisen ilmoitusvelvollisuus: Vuokralainen on velvollinen ilmoittamaan toimivan postiosoitteensa, puhelinnumeron ja henkilötunnuksen tarvittaessa. Vuokralainen on lisäksi velvollinen ilmoittamaan Vuokravarastolle kirjallisesti sen, mikäli varastoidun tavaran joukossa on tavanomaista koti-irtaimistoa arvokkaampaa omaisuutta.
  10. Netistä tehty vuokraus on peruutettavissa 14 pv ennen vuokrauksen alkua ilman kustannuksia.

 

Vuokralainen, joka laiminlyö edellä mainitun ilmoittamisvelvollisuuden vastaa itse siitä vahingosta, minkä tiedon saamatta jättäminen on hänelle tai irtaimen omistajalle on tästä aiheutunut. Vuokralaisella ei ole oikeutta vaatia tai saada vahingonkorvausta sillä perusteella, että esim., irtisanomiskirje tai realisointikirje ei ole tavoittanut häntä siitä syystä, että hän ei ole ilmoittanut vuokranantajalle oikeaa osoitettaan.

 

MAKSUEHDOT

https://www.checkout.fi/ehdot-ja-sopimukset/maksuehdot

Maksutavat